Jarno Puutio

Liiketoimintajohtaja, Lähitapiola


Koulutus

Insinööri

Ikä
43 vuotta
Perhe

Vaimo ja lapset

Harrastukset

Sulkapallo, uinti ja veneily

Arvostan sitä, että pystyn kouluttautumaan kotikaupungissani Vaasassa

Lähitapiola on yhtiöryhmä, joka tarjoaa vakuutus- ja finanssipalveluita. Yrityksellä on 20 alueyhtiötä ja noin 300 toimipistettä ympäri Suomen. Jarno Puutio toimii Lähitapiolassa liiketoimintajohtajana ja vastaa suurasiakasyksiköstä eli yrityksen suurasiakkaista ympäri Suomen.

”Meillä Lähitapiolassa halutaan, että ihmiset kehittyvät koko ajan ja halutaan viedä henkilökunnan kouluttautumista eteenpäin”, Puutio kertoo.

Liiketoimintajohtajan mukaan Lähitapiolassa on paljon sisäisiä koulutuksia, mutta ne rakentuvat vahvasti aina yrityksen omien teemojen ympärille.

”On hyvä mennä välillä ulos omasta viitekehyksestä ja katsoa, mitä muualla puhutaan asioista”, Puutio pohtii.

Halusin saada arjen tekemiseen ja osaamiseen akateemista näkökulmaa.

”Itse mietin aina seuraavaa askelta omassa kouluttautumisessani, että mitkä asiat kiinnostaisivat ja mistä olisi hyötyä omassa työtehtävässä”, 11 vuotta alalla toiminut Puutio kertoo.

”Halusin lähteä liittämään tähän arjen tekemiseen ja osaamiseen vähän tällaista akateemista näkökulmaa”, Puutio tiivistää.

Tätä kautta Puutio päätyi valitsemaan Levón-instituutin JOKA eli Johtajana kasvaminen -koulutuksen, joka oli hänen ensimmäinen koulutuksensa Levón-instituutissa.

”Parasta JOKA-koulutuksessa oli 20 erilaista johtamisteemaa sekä erilaiset näkökulmat. Niistä on ehdottomasti hyötyä omassa työssä”, Puutio painottaa.

Koulutuksen suurimpia hyötyjä oli Puution mukaan myös verkosto, mikä koulutuksessa syntyi osallistujien kesken.

”Sen avulla oppi näkemään, mitä muissa yrityksissä ajatellaan ja mitä muut johtajat miettivät”, Puutio kertoo.

Parasta JOKA-koulutuksessa oli 20 erilaista johtamisteemaa.

Uutta näkökulmaa sai myös yritysvierailuilta Kööpenhaminasta.

”Vierailuilla sai nähdä, miten toisessa maassa tehdään asioita ja miten heidän menestyskaavansa toimii”, Puutio listaa.

Koulutuksen hyviin puoliin lukeutuu Puution mukaan myös sen hyvä sijainti.

”Arvostan sitä, että pystyn kouluttautumaan kotikaupungissani Vaasassa. Matkustan paljon työkseni, niin on hyvä, ettei tarvitse sitten vielä koulutuksenkin perässä matkustaa ympäri Suomea, kun teen sitä muutenkin arjessani”, Puutio selittää.

Koulutuksesta saa uusia näkökulmia.

Takaisin