Heidi Hannus

Manager, Production Excellence, Danfoss


Koulutus

Kauppatieteiden maisteri, tradenomi

Ikä
35 vuotta
Perhe

Avomies ja Simo-koira

Harrastukset

Moottorikelkkailu, maantiepyöräily ja koiran kanssa agility.

Halusin itselleni lisää johtamistaitoja ja -tietoja, joita on JOKA-koulutuksen kautta tullut roppakaupalla

Danfoss on tanskalainen, globaalisti toimiva yritys, joka kehittää teknologioita useille eri teollisuudenaloille. Danfossin Vaasan tehtaalla työskentelee noin 700 henkilöä. Heidi Hannus toimii Vaasassa Danfoss Drives -yksikössä Production Excellence -toiminnon vetäjänä.

Hannus aloitti syksyllä 2016 kevääseen 2017 kestävän Levón-instituutin JOKA eli Johtajana kasvaminen -koulutuksen. Nainen kertoo, että koulutuksessa oli aiempina vuosina ollut hänen kollegoitaan, joten sitä kautta hän itsekin innostui osallistumaan siihen.

”Meillä täällä yrityksessä on myös aina kannustettu oppimiseen ja itsensä kehittämiseen”, Hannus kehuu. ”Toki myös halusin itselleni lisää johtamistaitoja ja -tietoja, joita onkin JOKA-koulutuksen kautta tullut lisää roppakaupalla”, hän hymyilee tyytyväisenä.

Yksi koulutuksen parhaista asioista oli vuorovaikutus muiden osallistujien kanssa.

Hannuksen mukaan parhaita asioita koulutuksessa ovat olleet koulutuskavereiden kanssa jaetut kokemukset ja aidot tilanteet työelämästä.

”Niistä voi ammentaa omaan työhön ja jakaa oppeja”, Hannus täsmentää.

”Koulutuksessa on myös loistavasti käytetty aitoja tilanteita esimerkkeinä opetuksessa ja niitä on sitten porukalla ratkottu”, hän kertoo.

Opintomatka Kööpenhaminaan oli erityisen mieleenpainuva.

Hannuksen mielestä Levón-instituutin JOKA-koulutus on ollut tähän mennessä äärimmäisen mielenkiintoinen sekä hyvin monipuolinen. Ehdoton plussa naisen mielestä on myöskin se, että koulutus järjestetään omalla paikkakunnalla eli Vaasassa. Tällöin koulutus on mahdollista suorittaa työn ohessa.

”Koulutuksen sijainti Vaasassa siis mahdollisti sen, että ylipäätään pääsin osallistumaan koulutukseen”, Hannus selittää.

Parhaiten mieleen koulutuksesta on Hannukselle jäänyt Kööpenhaminaan tehty opintomatka, jolloin kurssilaiset kävivät tutustumassa muun muassa Kööpenhaminan Tivoliin ja sen johtamiskäytäntöihin.

”Ihailin Tivolin johtamiskulttuuria ja sitä, kuinka vahva rakenne sen taustalla oli. Tivolissa johtaminen oli kyllä viety aivan uudelle tasolle”, Hannus muistelee unohtumatonta opintomatkaa.

Koulutuksen ehdoton plussa on sen paikallinen sijainti Vaasassa.

Takaisin